Tilaa uutiskirjeemme 
Lähetä meille sähköpostia

020 7411400

  • Facebook

“We shape our buildings; thereafter they shape us.” 
Winston S Churchill

Demotoiminta

Animaatio on Uudenkaupungin Demotilan tunnus
Uuden koulun hankkeessa on syytä kokeilla ja kehittää toimintakulttuuria, teknologiaa, kalusteita ja tiloja.
Uuden koulurakennuksen myötä on mahdollista kehittää toimintakulttuuria. Suunnittelun ja rakentamisen aikana tapahtuvan demotoiminnan avulla saadaan opettajilta ja oppilailta kokemuksia ja palautetta, jonka ansiosta päästään suunnittelussa laadukkaampaan ja ennen kaikkea käyttäjiä tyydyttävämpään lopputulokseen.
Olemme olleet kehittämässä Euroopassa demotilaverkostoa, jonka jokaista yksikköä opettajat voivat käyttää omissa maissaan oman osaamisensa parantamiseksi.
Demotilojen käytön vaikutukset opettajien ammatillisen osaamisen parantumiseen ovat merkittäviä. Olemme Suomen paras asiantuntija demotilan käytöstä koulusuunnittelun apuna.